Lauantai 21.4.2007

Mies löysi netistä meille luultavasti sopivan menopelin, joten lähdettiin sitä koko perheen voimin katsomaan, kaksosten vaunut takana, jotta voidaan sovittaa niitä sinne takaosaan. Mun vanhemmat tulivat myös, isä ja mies kävivät koeajolla. Auto oli meille ihan sopiva joten tehtiin kaupat.

Käytiin kaikki Rossossa syömässä (söin herkuttelijan possua, nam!) ja me käytiin vielä ruokakaupassa. Olin nukkunut tosi levottomasti pe-la -yön, joten kun päästiin kotiin, menin melkein suorinta tietä päiväunille. Vähän yritin tökkiä B vauvaa, se kun on ollut aika hissukseen viimeiset pari päivää. Vaimea potku tuli. Nukahdin aika samantein.

Herättyäni jatkoin mahan tökkimistä, join tuoremehua ja odotin, tökin uudelleen. Vaimeaa liikehdintää. Soitin Hyvinkään sairaalaan, pyysivät varmuudeksi käyrille. Arvasin, että kun käyrille pääsen, B liikkuu normaalisti, mutta päätin silti lähteä. Suukotin miehen ja lapset, sanoin tulevani kohta. Ovelta kuitenkin huikkasin miehelle (joka oli menossa jääkaapille), että jättää kuitenkin ottamatta lauantaikaljan. Tuli vaan jotenkin outo fiilis...

Sairaalassa käyrissä kävi juuri kuten arvasin, B vilkastui ja kaikki näytti olevan ok. Tosin supistuksia tuli ajoittain muutama, suht voimakaskin. Joita en kyllä edes tuntenut kuin mahan kovenemisena... Jäin odottelemaan vielä lääkäriä tekemään sisätutkimuksen. Lääkärin tultua käytiin läpi saman viikon tiistaina tehtyä tutkimusta, jolloin kohdun kanavaa oli vielä jäljellä 2,5cm ja kohdun ulkosuu sormelle auki. Tosin sen se oli ollut jo monta viikkoa.

Lääkäri tutki, oli ihan hiljaa, tutki lisää. "Tässä tuntuu kalvoraja, auki tämä on venyttämättä 3-4cm..." TÄH?!?!?!? Vielä tutkittiin mahan päältä ultralla, kaikki oli pojilla hyvin. Mutta kotiin en pääsisi, vaan mut otettaisiin seurantaan. Synnytys meinaa lähteä käyntiin... Ja tietysti taas menee näin, lähden "käymään" sairaalassa, ei mitään kamppeita eikä mitään. Näin se meni edellisilläkin kerroilla. Sain sairaalakuteet ja pääsin johonkin seurantahuoneeseen, jossa oli leveä sänky. Olin unohtanut kännykän kotiin, joten sain puhelimen jolla soitin miehelle ja äidille. Miehen piti sitten miettiä, miten saa auton sairaalan pihalta haettua ja äiti taas oli aivan varma, että mä synnytän yöllä. Käskin olla menemättä asioiden edelle.

Taisin tunnin verran ainakin olla (mulle tuotiin verenpainelääkettä, se oli suht korkealla vaihteeksi eli aamulla otettu annos ei riittänyt -taisi siinä olla joku supistuksen estolääkekin??), kun istuskelin ja lueskelin huoneessa lehtiä. Jossain vaiheessa mut tutkinut lääkäri tuli kertomaan, että vaikka olenkin lähellä raskausviikkoja 35 (joka heillä alarajana), lastenlääkäri haluaa mut siirtää Naistenklinikalle. Siellä on paremmat resurssit lapsia ajatellen kuitenkin. Eikun taas soitto miehelle ja äidille -joka oli edelleen varma, että yöllä tapahtuu. Aika nopeasti pari komeaa ambulanssimiestä mut tulikin hakemaan ja sitten mentiin. Mulla ei ollut MITÄÄN tuntemuksia, että saattaisivat syntyä. Mun kanssa ambulanssin takana ollut ensihoitaja pyysi ilmoittamaan heti, jos tuntuu että ponnistuttaa tms. (kun kuuli, kuinka kauan mun edelliset synnytykset ovat kestäneet -3h10 min ja 3h50 min... =D) johon mä totesin, ettei aikomukseni ole päästä mihinkään lehteen tän synnytyksen kanssa, nou hätä. Hänellä oli kuulema 8 vuoden aikana ollut 4 ambulanssissa syntynyttä tapausta, muttei kuulema vielä kaksosia. Lupasin, että saa odottaa sitä hetkeä vielä mun jälkeenkin =).

Meno oli kyllä aika pomppuista, mutta ei vaikuttanut muhun mitenkään. NKL:lle päästyämme mut vietiin suoraan synnytyssaliin seurantaan. Siellä oli aikamoinen ruuhka (toinen kaksosten odottajakin vastapäätä), joten kätilö ei kauheasti ehtinyt mun kanssa oleskelemaan, laittoi käyrään, pyysi kutsumaan jos tulee jotain ja häipyi. Hetken mä siinä ehdin makailla rauhassa, kun alkoi taas maha kovenemaan ja kovenemaan, tällä kertaa jo entistä tiukemmin. Vilkaisin sivusilmällä supistuskäyriä, näyttivät 80-90... Hyvinkäällä olivat olleet siinä 50-60:n välillä. Tasaiseen tahtiin supisteli, joten jossain vaiheessa piti kutsua kätilö ja kysyä, onko mulla aihetta pyytää mies paikalle. Kätilö sanoi katsoneensa samaa, kokeile kohdun suun (edelleen sen 4cm) ja kehoitti soittamaan miehelle. Oli hyvin paljon mahdollista, että lapset syntyy viimeistään sunnuntaina.

Sotin miehelle, joka onneksi olikin juuri hakemassa kaverin kanssa autoa Hyvinkäältä. Se heivas lapset kaverin kyytiin ja heille yöksi ja lähti saman tien tulemaan. Alle tunnin päästä mies olikin jo paikalla. Onneksi, koska minen suostu yksinäni synnyttämään!

Miehen tultua supistuksetkin alkoivat laimenemaan ja mä olin varma, että tässä pääsee vielä ylös osastolle odottelemaan -ja mies on turhaan hoputettu hesaan asti =/. Pääsin ottamaan pienet torkut.

Sunnuntai 22.4.2007

Vuorokausikin ehti vaihtua. Mä olin jo aivan varma, että osastolle viedään (supparit olivat nollassakin välillä, tosin yhdessä vaiheessa se anturi näytti olevan huonosti), kun kätilö tuli katsomaan tilannetta. Mainitsin suppareiden laantumisesta, mutta kätilö oli sitä mieltä että ne kuitenkin olivat pitempikestoisia, joten katsotaas kohdunsuun tilanne. Kello oli 01.02, kätilö sanoi seitsemän senttiä, kun kuulu poks ja A:n vedet meni. Siinä vaiheessa tiesin, että piru nämähän todellakin meinaa syntyä tänä yönä ja tiesin senkin, että nyt ne supparit sitten alkaa sattumaan, ilokaasu kiitos!

Ja niinhän ne alkoi... kipeimpiä ovat kyllä olleet näistä kolmesta kerrasta. Pyysin aika nopeasti epiduraalin ja vain rukoilin, että saisin sen nopeasti ja vielä EHTISIN saamaan sen. Epiduraali annettiin mulle 02.45, meni kuitenkin semmosen vartin verran, ennen kuin alkoi tepsimään.

Kauaa en siinä ehtinyt lepäilemään, kun alkoi ponnistuttamaan. 03.30 aloitin ponnistamaan ja A syntyi klo 03.38. B poikaa siinä sitten odoteltiin, seurattiin ultralla ja selvisi, että perätilassa ollut B olikin kääntynyt pää alaspäin, ohjasivat mahan päältä poikaa oikeaan asentoon ja sitten odoteltiin supistuksia, ponnistin muutaman kerran, mutta oli vielä liian ylhäällä. Ultralla seurasivat koko ajan, ponnistelin, kalvot pullisteli jo ulkopuolella, kunnes lääkäri ne puhkaisi saadakseen vauhtia synnytykseen (B:llä alkoi sydänäänet heitellä). Ultrassa kuitenkin selvisi, että poika olikin mennyt ns. linkkuveitsiasentoon, pään vieressä oli käsi ja jalkaterä eikä poika niitä siirtänyt vaikka lääkäri miten kutitteli. Sydänäänet edelleen heikkeni ja kolmen lääkärin päätöksellä siirryttiinkin äkkiä hätäsektioon.

Kellonajan 04.01 kuulen huudettavan, kun mua viedään ja lujaa. Mä vaan hoen ei voi olla totta, ei tän näin pitäny mennä, ei ei ei ei... Mun käsketään siirtymään leikkauspöydälle, suljen silmäni ja mielessäni vain hoen että anna kaiken mennä hyvin, anna mun herätä, anna pojan pysyä hengissä... Tunnen, kuinka kasvoille laitetaan joku maski, kuulen kysymykset missä anestesialääkäri, kuulen sen miehen äänen (laittoi mulle epiduraalin), tunnen kuinka mun vasen käsi laitetaan suoraksi pöydälle ja sitten tunnen kuinka kylmä neste menee pitkin mun selkää -ja sitten vintti pimeänä.

B poika syntyi klo 04.09. Oli aluksi veltto, mutta saivat elvytettyä. Laittoivat intubaatioputken ja kiikuttivat lastenklinikalle yhdessä veljensä kanssa, joka myös sai happea, tosin ei tarvinnut putkea.

Mut kursittiin kokoon ja heräsin heräämössä kamaliin kipuihin, anelin lääkettä jonka saaminen tuntui kestävän ikuisuuden (oikeasti se varmaan annettiin samantien, kun pääsin paikalle). Sitten jo kyselin pojan vointia ja kuulin sen olevan elossa ja Lastenklinikalla. Sitten vain makasin, pää pöhnässä ja ihan sekaisin...

Mies tuli jonkin ajan kuluttua, se oli seurannut poikia Lastenklinikalle ja sai sieltä pari kuvaa pojista, joita sitten näytti mulle. Rauhoitteli mua kertomalla poikien voivan ihan hyvin kaikesta huolimatta, kuulin poikien syntymämitat(rv 34+2, A 48cm, 2700g ja pipo 34cm, B 48cm, 2560g ja pipo 32cm), käytiin miehen kanssa vähän läpi sitä synnytyksen loppuvaihetta ja sektioon menoa. Kerroin miehelle, kuinka olin pelännyt etten enää herää tai ettei poika selviä. Jonkin ajan kuluttua mies lähti sitten kotiin, kello oli jo kuuden pintaan ja oli valvonut melkein vuorokauden. Lupasi tulla myöhemmin päivällä, mentäisiin katsomaan poikia.

Mä jäin odottelemaan osastolle siirtoa, minne mut siirrettiin aamukahdeksan pintaan. Ja sitten nukahdin...

B vauva eli Leevi, kuva otettu sunnuntaina iltapäivällä.

A vauva, eli Veeti. Kuva myös sunnuntai-iltapäivältä.