Tyhjä talo. Vain minä, kolme vuokraleffaa, melkein kilo karkkia ja viikonlopun tarvikkeet yöpymistä varten.

Tulin vanhempien luokse eilen perjantaina (ovat tällä hetkellä Espanjan auringossa). Torstaina laitoin itkuisen teksiviestin miehelle, jossa sanoin että en enää kestä. Selkäranka katkeaa ihan just, ellei se ole jo katkennut. Tuli aikaisemmin töistä, lähti lasten kanssa leikkipuistoon ja mä sain hetken rauhan. Kotiin tullessaan ehdotti mulle, että lähtisin seuraavana päivänä tänne, kun hän tulee illalla kotiin. Saisin vain olla ja nukkua tms, mitä päähän pätkähtää.

Niinpä eilen illalla sitten tulin tänne Makuunin kautta, katsoin kaks leffaa putkeen, yritin saada nukuttua (huonoin tuloksin, toivottavasti tuleva yö on erilainen sen suhteen), aamupäivällä lopullisesti noustessani ylös katsoin kolmannen leffan, jatkoin unia kun alkoi päätä särkemään urakalla (liekö outo tyyny, huonosti nukuttu yö nro 300 tai joku muu syynä, edelleen jyskyttää miedosti vaikka buranaa on tullu otettua), heräsin, kävin suihkussa, keskustaan vuokraamaan uudet kolme leffaa ja vein siskon sekä tyttärensä ravintolaan syömään. Tässä sitä ollaan, yksi leffa katsottuna (tänään kaikki kolme hömppäkomediaa, ei tod mitään ranteet auki -leffoja mulle nyt!), vähän päätä purkamassa. Tää on niin tarpeen, että ei tosikaan.

Eihän tämä nyt lopullisesti mitään auta, mä tartten paljon enemmän kuin yhden viikonlopun, mutta jaksan edes ensi keskiviikkoon, jolloin selviää miten mun suhteen edetään, koska keskiviikkona (meidän kolmantena hääpäivänä, on siinäkin tapa viettää hääpäivä =P) meille tulee psykiatrisen polin hoitaja ja heidän sosiaalityöntekijänsä. Istutaan alas ja jutellaan, mies on myös mukana.

Olen mä tässä jo anellu toiselta siskolta, että ottais isommat muksut lähiaikoina heille viikonlopuksi ja Leevin kummeilta pyytäny samaa pojan suhteen. Jos sais vaikka samalle viikonlopulle, olisi kotona vain yksi lapsi ja sehän on jo melkein totaalinen lapsivapaa =D.