Esikoinen, lokakuussa 7vee sai tänään kännykän. Liittymä on uusi, kännykkä äidin vanha.

Pojalla on tuo reviiri laajentunu sitten tänne muuton sen verran, että vaikka mulla hyvin ja kauas kuuluva ääni tarvittaessa onkin, ihan niin hyvin täällä ei kuitenkaan kaiu, että pojan korviin tarvittaessa osuis. Muutaman kerran pojan kavereiden äitien kanssa pientä puhelinrinkiä harrastettuani män hermot (no kuten arvata saattaa, kauaa ei tarvittu meikäläiseltä siihen hommaan =D) ja alko miehen ylipuhuminen asiasta. Hän kun oli sitä mieltä, että sitten ens toukokuussa, kun mä palaan töihin.

Viime viikolla se kortti sitten postissa tuli ja eilen laitettiin puhelimeen tärkeät numerot. Aamulla käytiin puhelimen käyttökoulutusta. Laskuissa olen jo menny sekaisin, kuinka monta kertaa on mun puhelin tänään pirissyt iloisesti Tao Taota, kun esikoisella on "jotain" asiaa.

Näin ne ajat muuttuu. Äitinsä oli kymmenen vuotta vanhempi saadessaan vanhan Ringon, jolla koonsa puolesta olis saanu kolkattua tarvittaessa kenet vaan...