Se alkoi illalla. Leevin rohinat alkoi taas olemaan sitä luokkaa, että mietin mahdollista spiraa. Lopulta mieskin totesi, että vaivalloisesti hengittää, lääkkeet kehiin. Spiralla Ventolinet ja kortisonit ja nukkumaan. Jossain vaiheessa yöllä heräsin siihen, että poika aivan tulikuuma (oli tullut nukkumaan meidän väliin) ja taas rohisee. Eikun kuumelääke, spira ja ikkuna auki hetkeksi jotta tulee viileää ilmaa. Olin sitten nukahtanu heti uudestaan ja ikkuna jäi auki.

Siitä noin vajaan parin tunnin päästä havahdun, kun Leevin hengitys alkaa nopeutumaan koko ajan. Ponnahdan pystyyn, vilkaisen poikaa joka kouristelee ja tärisee. Huudan miehelle KUUMEKOURISTUS, HERÄÄ!!, sieppaan vaippasillaan olevan pojan syliin ja juoksen takapihalle. Siellä seison toppi ja pikkarit päällä, poika sylissä, jolla siinä vaiheessa silmät muljahtaneet taakse, pää nykii holtittomasti ja muutenkin poika kouristelee jäykkänä. Hetken päästä tulee vaahtoa suusta ja minä jo mielessäni mietin, että onko sittenkin epileptinen kohtaus. Mies puhuu hätäkeskuksen virkailijan kanssa, odotellaan ambulanssia. Että se kestää. Niin tuntuu kohtauskin kestävän. Leevi ei ota mitään kontaktia, ehtii iskeä itkupaniikkikin, kun näyttää että poika ei saa henkeä/ ei hengitä. Mies puhuu puhelimeen ja samalla yrittää rauhoitella hysteerisenä itkevää vaimoaan, katsoo poikaansa vaimon sylissä, joka ei tiedä sen hetkisestä maailman menosta tuon taivaallista.

Lopulta kouristelu lakkaa ja palataan sisälle. Minä haen äkkiä verkkarit ja sukat jalkaan, istun pojan kanssa eteisen lattialla ulko-ovi auki odotellen ambulanssia samalla kun mies pakkaa reppua sairaalaa varten. Ikuisuuksia kestävän odotuksen jälkeen auto vihdoin saapuu, poikaa tutkitaan (reagoi nimeensä mutta muuten aika poissaoleva) ja lähdetään Hyvinkäälle. Matkalla jo alkaa kärttyinen kiukuttelu joka sillä hetkellä tuntuu tästä äidistä aivan mahtavan ihanalle, mun rakas poikani jaksaa kiukutella!

Ensiavussa tutkitaan lisää, annetaan kuumelääkettä lisää jotta saadaan kuume alenemaan, spiralla lisää lääkkeitä ja osastolle nukkumaan seurantaan. Aamulla noin 9:n aikaan alkaa kuulumaan "äiti, minä tahdon aamupalaa", poika syö hyvällä ruokahalulla 1,5 leipää ja vähän jogurttia. Aamupäivällä pojalla on kirjaimellisesti hiki otsalla, kuume vihdoin taltutettu. Ruoka-aikaan alkaa kuulumaan tasasta papatusta asiasta sun toisesta ja moneen kertaan todetaan "minä tahdon eikkimään, minä tahdon vaatteet pääjje, autoon". Poika tahtoo kotiin.

Iltapäivällä lupa heltiää, kasa reseptejä laukussa päästään kotiin.

Hieman kärttyinen ja äidin helmoissa oleskeleva on poika, uupunut ja täysin väsy on äiti, mutta kotona ollaan, se on pääasia.