Kuten tiedossa on, olen kesästä lähtien ravannut säännöllisesti (alkuaikoina monestikin viikossa, avohoidossa ja jälleen kerran viikossa vähintään tuon jälkeen) JMT:ssä. Pari kk sitten lääkäri totesi, että olen sen verta voimissani, jotta voisin tavata hoitajan, joka ns. terapioi mua lyhytkestoisella terapialla, jos olen siihen valmis ja halukas. Minä olin, 4 krt tapasimme ja tutustuimme, sovimme sitten että jatketaan tammikuun puolelle, kerta viikkoon. Tämän 4 tutustumiskerran jälkeen sain häneltä kirjeen, jonka hän oli tehnyt mulle, luki sen ääneen ja antoi sen jälkeen kotiin vietäväksi. Saan tehdä sille mitä haluan, joten ajattelin osan laittaa siitä tänne. Kirje hyvin kuvastaa mun tilaa ja ihmettelinkin, miten vieras ihminen niin hyvin mua osaakaan lukea. Osan jätän laittamatta, koska on käsittelemättä sen verran, että siitä pystyisin tänne laittaa.

Mutta tästä lähtee:

"Hei Satu.

Olemme tavanneet nyt yhteensä neljä kertaa. Olet kertonut perheestäsi, puolisostasi ja neljästä lapsestasi. Kerroit, miten huolissaan ja peloissasi olet joutunut olemaan, kun toinen kaksosistanne, Leevi, syntyi eikä kaikki ollutkaan hänen kohdallaan hyvin. Jouduitte hätäsektioon ja Leevi oli ihan hengenvaarassa. Sellainen operaatio on äidille raskas ja sitten vielä, kun on huoli oman lapsen terveydentilasta. Leevillä todettiin sydänvika ja 3kk:n iässä hänet asetettiinkiin leikkausjonoon. Tapahtui niin paljon ja järkyttävää, että asioiden ja tapahtuneiden sulattelu ja jäsentäminen niin järjen kuin tunteenkin tasolla vaatii omaa aikaansa ja rauhaansa. Kerroitkin, että tuosta ajasta selvisi, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ajanjakso jätti jälkenään sinulle pelon oman lapsen kuolemasta (joka sivuhuomautuksena on taas palannut takaisin pahempana kuumekouristuksen jälkeen, oli/on tunne että poika on meillä vain lainassa). Kuvaatkin, että mitä tuolloin koit, on vielä liian iso juttu. Tunteet nousevat pintaan, kun ajattelet tuota aikaa ja toisaalta nyt sinulla on ehkä tunteen tasolla mahdollista ja rauhaa tapahtunutta käsitelläkin ja työstää, jotta sen voi aikanaan jättää taakseen ja katsoa sitä tapahtumana josta selvittiin ja voi luottaa siihen, että enää ei ole sellaista hätää.

Nyt Leevi jaksaa paremmin, seuranta-ajat ovat säännölliset. Kerroit, että vielä yksi leikkausoperaatio on tulossa, mutta lähempänä kouluikää. Leevillä on myös puhjennut astma ja se tuo omaa kuormitusta arkeenne ja arkeesi Leevin sairastellessa. Lapsiperheessä kun vielä taudit helposti jylläävät.

Kaiken tämän myötä uuvuit lopulta totaalisesti keväällä. Huomasit, ettei pinna enää kestä ollenkaan kuten ennen. Mikään ei myöskään enää kiinnostanut. Ajattelit, että nyt mä lähden kävelemään, nyt riittää! Mielessä vallitsi myös oman kuoleman ajatukset. Oli hyvin raskasta.

Lopulta hait apua ja sitä myös saitkin, terveyskeskuksesta ja JMT:n akuuttiyksiköstä. Saitte kotiin ulkopuolista apua, perhetyöntekijän. Sait keskustella rauhassa lääkäreiden ja hoitajien kanssa sinulle tapahtuneita asioita. Oli vihdoin lupa hellittää ja kuunnella myös omaa jaksamistasi. Myös lääkehoito oli tarpeen ja avuksi. Tavatessamme ensimmäistä kertaa pahin tilanteesi oli jo ohitettu ja olit alkanut toipua. Aluksi toipuminen eteni reippaammin, nyt vähän junnaa paikallaan. Sellaista se usein onkin, tuo toipumisen kulku.

Kerrot miettineesi myös, että ajanjakso ennen sairastumistasi oli niin tapahtumia täynnä, että oikeastaan vasta nyt on sinun aikasi toipua ja käsitellä tuota kaikkea kohtamaasi. Tapahtumat johtivat uupumiseesi, tyytyväisyytesi ja mielenrauhasi ehtyivät ja masennuit. Nyt olet saanut hengähdystaukoja, tai olet oppinut niitä itsellesi raivaamaan. Ei ole varmasti helppoa neljän lapsen äitinä omaa aikaa löytää ja kuitenkin se on mitä tarpeellisinta ja oleellisinta ajatellen omaa hyvinvointia.

Tämän lisäksi havaitsit myös joitain keskeneräisiksi asioiksi jääneitä asioita elämässäsi ja itsessäsi.

Suhde ex-poikaystävääsi on jättänyt sinuun epävarmuutta ja epäluottamusta. Hän ei ollut luottamuksesi arvoinen ja tulit petetyksi ja satutetuksi ja koit riittämättömyyttä. Vähin erin olet alkanut oppia taas luottamaan nykyisen parisuhteesi avulla. Suhdetta mieheesi kuvaatkin hyväksi ja toimivaksi, rakastatte ja arvostatte toisianne. Teillä on käytäntönä pitää parisuhdeviikonloppuja, jolloin teillä on aikaa ja rauhaa toisillenne. Kerrot, että tämä on teille kummallekin tärkeää.

Olet myös havainnut, että olet helposti kriittinen itsellesi. Oma kuva nollilla, kuvaten. Kun katsot itseäsi, näet helposti vain puutteita ja vertaat itseäsi toisiin, ajattelet että et ole yhtä riittävä ja hyvä kuin toiset. Onkin hyvä, että olet tätä toimintamallia alkanut kyseenalaistaa ja että toivot suhtautumistapaasi muutosta. Asetitkin yhdeksi tavoitteeksi terapiassasi saada terveen omakuvan, jotta näkisit itsesi erilailla, hyväksyvämmin niin että itsetunto vahvistuisi. Olet itsellesi aivan liian ankara ja vaativa, perfektionisti. Vaativuuden piirre saattaa kertomasi mukaan kulkea sukupolvelta toiselle ikään kuin sisäistettyinä malleina.

Lukeminen on sinulle tärkeää. Pidät siitä ja se toimii myös huilauspaikkana arjen ja haasteiden keskellä. Lukeminen kaikessa rauhassa, leipominen ja kirjoittaminen ovat sinun mukavia juttujasi. Olet myös muille kuunteleva korva, sinulle monet kertovat huoliaan ja saavat neuvojasi avukseen (tai sitten vähemmän avuksi, toim.huom =D). Sinun ei ole helppo kertoa omista vaikeuksistasi ja/tai huolenaiheistasi muille. Et oikein osaa/halua tai miten se sitten onkin. Helpoin tapa purkaa tuntojasi on kirjoittaminen. Nuorempana pidit päiväkirjaa, nyt sinulla on oma blogi. Sen kautta olet saanut vertaistukeakin, joka on ollut sinulle avuksi (JA SIITÄ ISO KIITOS!!!! <3).

Nyt olisi sitten meidän tarkoitus lähteä, sanokaamme vaikka yhteiselle matkalle, kognitiisen lyhytterapian väylälle. Mitkä ovat matkakohteemme, sinä voit ne määrittää. Olet joutunut lähimenneisyydessä ja joudut usein edelleenkin kokemaan raskaita aikoja. Millä tavoin oloasi voisi helpottaa? Olisiko omankuvasi uudenlaisempi löytäminen paikallaan? Millaiset seikat sen loivat nykyisenlaiseksi, mitkä uskomukset sitä ylläpitää jne? Entä onko raastava kokemuksesi lapsen sairastuttua ja toipuessa koetelleet miten mielenrauhaasi ja onko niistä vielä hyvä yhdessä jutella? Millaisia muutoksia olisi hyvä tapahtua ollaksesi tyytyväisempi ja saadaksesi takaisin kokeman siitä, että monet jutut tuntuvat vaikka miltä sen sijaan, että nyt ei mikään tunnu miltään. Löytäisitkö hyväksyvämmän ja lempeämmän kuvan itsestäsi ja löytäisitkö sinulle tärkeitä juttuja ja asioita sen lisäksi että olet vaimo ja perheenäiti. Kerroitkin haaveistasi kondiittoriksi opiskelusta. On tärkeää, että on haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia sekä toiveita.

Toisaalta matkalla tarvitsee myös huilailla ja kerätä voimia, jotta taas jaksaa. Voisitko myös ajatella, etää tämänhetkinen olosi, jopa masentunut, olisi jopa tällainenkin tarkoitusperältään. Että sitä kerää voimia ja on ikään kuin pysäkillä rauhassa odotellen ja katsellen hetken verran ohikiitävää, taas jaksaakseen uusin voimin ja eväin. Me voisimme koota yhdessä tällä pysäkillä eväskoria ja miettiä mitä ottaisi mukaan, mitä jättäisi, leipoisiko jotain ihan toisenlaista.

Lämpimin terveisin ja nimi."

Siinäpä ne, kirjaimiksi muodostettuina. Ainakin suurin osa. Itku tuli, kun kirjettä mulle luettiin ja suuri tarve oli miehelle se näyttää ja osoittaa, mikä mun tilanne on (kun välillä tuntuu, että mies monen muun tavoin luulee, että ollaan jo reippaasti voiton puolella ja melkein normaalissa). Mies kirjeen lukikin ja totesi, että näin hän on asiat myös nähnyt. Tosin taisi se muistaakseni myöntää, että on luullut asioiden olevan jo paremmalla puolella. Mutta kun ne ei ole. Mikään ei tunnu miltään (kornia muuten, tosta lauseesta tulee aina mieleen Levottomat -leffa =D), ei huvita. Asiat tekee vain, koska ne on pakko/kuuluu tehdä. Toki on jo päiviä, jolloin kaikki sujuu ja on ollut kiva päivä, mutta ei ole yhtään aamua mennyt ilman ajatusta "en halua nousta, ei huvita". Unen ja nukkumisen kanssa taistelen edelleen. Tarttisin aivot narikkaan ja nuijanukutus -lääkkeitä, joita kyllä on, mutta kun pitäs seuraavana päivänä pystyä toimimaan 4 lapsen kanssa ja ne ei ihan sitä tarkoitusta varten ole.

Tulihan pätkä. Viime aikoina on kirjoittelu jääny vähemmälle, jos tää vähän kompensois sitä...

Ai joo, pojat ja likka on rokotuksen saaneet (pojat sai samalla tavis influenssarokotteenkin), esikoisella olis tämän viikon torstaina tarkoitus saada. Tosin se on viimeiset kaksi viikkoa sanonut, että sitä ei hänelle laiteta, hän kyllä pesee kätensä ja käyttää käsidesiä, piikkiä ei laiteta. Ja kovat kiukuttelut ja jalan polkemiset ja käsipuuskat päälle =/. Toistaiseksi ei ole oireita tullu ja kohta on viikko piikin saamisesta. Kerrankin...